Puhelin soi. Kohta 90-vuotias, jokseenkin kuuro äitini soitaa. Vielä muutaman kuukausi sitten äiti kuuli puhelimessa puheen, mutta ei enää. Ja äidillä on ollut erittäin valikoiva kuulo jo monta vuotta. Eikä äiti kyllä muistakaan mitään muuta kuin vanhoja asioita. Jo muutamia kuukausia olen lähetellyt äidille kortteja, kun ei puhelut onnistu.

"Onko se Liisa?"

"Hei äiti, mitä kuuluu"?

"Kauhean huonosti kuuluu. Mitä sinne kuuluu?"

"Justiinsa tulin töistä."

"Tulisit käymään täällä, niin mentäisiin Perniöön ja mihin meidän pitäisi vielä mennä."

"Tulen sunnuntaina." 

"Tule käymään."

"TULEN SUNNUNTAINA!"

" Ai sunnuntaina´. Mikä päivä tänään on? Tule nyt käymään joskus." 

"Tänään on tiistai. Tulen sunnuntaina, kun sinulla on syntymäpäivä."

"Tulisit käymään."

"TULEN SUNNUNTAINA"

"Ai sunnuntaina. Mikä päivä tänään on?"

"Tänään on TIISTAI. Tulen sunnuntaina."

"Ajele nyt täällä päinkin."

"TULEN SUNNUNTAINA."

"No tule nyt käymään. Hei hei."

"Hei hei"

Sentään äiti vielä muistaa meidät, lapset. Ja elää ajassa 45 vuotta sitten. Joskus mietin, että äidillä aika kuluu rattoisasti jutellessa äitinsä ja sisarustensa kanssa, jotka ovat olleet vainajia jonkin aikaa.