Tänään tietystä syystä on ajatukset pyörineet elämässä ja kuolemassa. Minkähän takia ihminen täällä syntyy ja elää miten elää. Toiset kärsivät, toiset elävät yltäkylläisyydessä. Sitten äkkiä on poissa. Sydän pysähtyy ja siinä makaa pelkkä ruumis, vettä, hiiltä ja mitä lieneekään. Poltetaan tai maatuu haudassa.
Siinäkö se olikin kaikki? Kaikki mitä ihmisestä jää on muistot ja nimi hautakivessä? No toisilta jää tietysti muistojen lisäksi pikkuisen perillisille tapeltavaa. Toisista jää vain huono muisto
Ei ihme jos uskomme ylösnousemukseen ja uudelleensyntymiseen tai helvettiin. Eipä se helvetti näytä ihmisiä ajavan parempaan elämään. En tarkoita nyt aineellista parempaa elämää. Eipä myöskään ajatus ylösnousemuksesta tai uudelleensyntymisestä saa ihmisistä sen parempia ihmisinä.
Uskomme kuitenkin tai tahtoisimme uskoa:
Olen kuullut, on kaupunki tuolla,
Yllä maan päällä pilvien usvain.
Luona välkkyväin taivasten rantain
Siellä kerran, ah, olla mä saan.
Halleluja, mun lauluni raikuu
Halleluja, mä kaupunkiin kuljen
Vaikka jalkani uupuen vaipuu
Joka askel mun kotiin päin vie.
Olen kuullut, on maa ilman vaivaa,
Ilman kyyneltä taistoa, huolta
Kipu sairaus tuskaa ei tuota.
Siellä kerran, ah, olla mä saan.
Halleluja, siel riemuita voimme
Halleluja, jo epäilys haihtui.
Enää koskaan en horjuen kulje.
Olen saapunut Jumalan luo.
Olen kuullut on valkoinen puku
Ja on hohtavan kultaiset kruunut
Sekä autuas taivainen suku
Siellä kerran, ah, olla mä saan
Halleluja, nyt henkeni kiittää
Kun jo kuulla voin taivaisen laulun
Side katkee mi maahan mun liittää
Tiedän, siellä jo pian olla saan.
Halleluja, nyt henkeni kiittää
Kun jo kuulla voin taivaisen laulun
Side katkee mi maahan mun liittää
Tiedän, siellä jo pian olla saan
Kommentit