Näin on pari armon vuotta kulunut koronan kynsissä ja nyt kun koronasta pikkuhiljaa ollaan pääsemässä niin eikös  Euroopan karttaa olla taas uudelleen tekemässä. Minusta se on ollut varsin hyvä viimeiset 60 vuotta.

 No se siitä. Nyt puhutaan autourheilusta. Joka varmaan näissä puitteissa alkaa sekin vetelemään viime hönkäyksiä. Mutta niin kauan kuin menovettä on varaa maksaa , eivätkä ilmastoasiantuntijat laita päitä pölkylle autourheilun osalta, niin näillä eväillä mennään.

Ja näin starttaa vuosi

Best Glass JM Talvimestaruus Nivalassa  19-20.2. 2022

2022%20Nivala4.jpg

Nuoremmalla Kilvanajajalla on tehty sopimus Papan kanssa ja niinpä Nuoremman Kilvanajajan aika on kulunut varsin kiitettävästi työpäivän jälkeen  tallissa, josta tämän näköinen hienohelma saatiin ilmoille. On niin silonen että...Suorastaan turhan hieno jokkisrymistelyyn

2022%20nivala1.jpg

No joka tapauksessa perjantaiaamuna pakattiin auto trailerille, Pikkuserkku tungettiin autoon ja matka kohti Nivalaa alkoi, jonne on täältä kunnioitettavat monta sataa kilometriä. Pappa ajeli omalla autolla joukon jatkona tai edellä....

Sunnuntaiaamuna startattiin kisat jo yhdeksältä. Yleinen ja papat. Siitä huolimatta pääsi porukat kotimatkalle vasta illalla. Taisi olla Nuorempi Kilvanajajakin kotipihalla vasta sianpieremän aikaan.

Mutta asiaan ja itse kilpailuun. Tällä kertaa oli kilpailulähtöjä, jos ei kotiinlähtöä lasketa, tasan yksi. Tosin se yksi lähtö oli aikamoinen: viimeiseltä sijalta toiseksi ja jatkopaikka välieriin. Jostain syystä hienohelmakupla närkästyi, eikä suostunut enempiin lähtöihin sen ensimmäisen lisäksi.  Se siitä. Eikä Pappakaan päässyt starttiviivalle edes vähän kokeilemaan.

2022%20Nivala.jpg

2022%20NIvala7.jpg

Muutama kolhukin ilmaantui..

2022%20NIvala6.jpg

Tästä kilpailusta jäi muistoksi vain puutunut takamus. Mutta tulipa puoli Suomea nähtyä.... Ja jokuhan sen oikuttelevan  hienohelman osti. Toivottavasti on yhtä oikukas uudella omistajalla!

 

Allekirjoittanut pyytää nyt virallisesti anteeksi, ettei uusia päivityksiä ole tullut. Ehkä pää on nyt hieman selkiintynyt kaikenlaisesta pyörityksestä  ja jonkinnäköinen ajatuskin alkaa luistamaan. Ja sen lisäksi on ryhtymisongelma poistumassa.

Joten otetaanpa tähän alkuun

Kuplan Kuhmut Kokemäki Risteen rata 16-17.4.2022

Vanhempi Kilvanajaja laitteli autoansa kotikulmilla ja Nuorempi Pappan tallissa . Ja aika erilaiset autot oli työn alla.

kokem%C3%A4ki%2022.jpg

kokem%C3%A4ki%2022l.jpg

kokem%C3%A4ki%2022g.jpg

2022%20Kuplan%20kuhmut%201.jpg

kokem%C3%A4ki%2022%20a.jpg

kokem%C3%A4ki%2022i.jpg

Vanhempi kilvanajaja ylsi tulokseen 10. sija Kuplaluokassa. Mikä ei ole ollenkaan huono! Vaikka meinasi katsojalla usko loppua jo alkuerässä, kun auto hyytyi radalle. Mutta Vanhempi kilvanajaja oli vahingossa napsassut bensapumpun pois päältä ja eihän ilman menovettä sentään Kuplakaan kulje. Keräilyssä oltiin jo ensimmäisenä maalissa, välierissä toisena ja semeissä Vanhempi kilvanajaja vetäsi komeasti toiseksi ja B-finaalipaikalle.  B-finaalin neljäs oli hieno tulos.

Tyttöystävä tuumi, että  kun Vanhempi kilvanajaja ulkokautta ohitti  kanssakilpailijoita, melkein näkyi kuinka savu nousi korvista! Yleisessä luokassa ei sitten enää mennytkään niin  hyvin vaan keräilyissä tuli keskeytys. Keskeytyksen syynä oli rajuhko pussaus Kuplan persauksiin

Nuorempi kilvanajaja ei kaunista valkoista kuplaansa paljoa säästellyt. Pääsi alkueristä suoraan välieriin, mutta siellä pikkuisen otettiin yhteen kisan tiimellyksessä ja sijoitus oli eränsä  viimeinen.  

kokem%C3%A4ki%2022%20c.jpg 

2022%20Kuplan%20kuhmut.jpg

Kuvia itse kisoista ei ole muita, koska allekirjoittaneen tietokoneenkäyttötaito on erittäin rajallinen ja aikakin näin eläkeläisenä on kortilla.

 

JM Äitienpäiväajot Kouvola 7.5.2022

Nuorempi Kilvanajaja oli ilmoittautunut äitienpäiväkisoihin, joiden ensin piti olla kaksipäiväiset, mutta kutistuivat sitten pelkälle lauantaipäivälle. Autona Ikävalkon kupla.

2022Kouvola%207.5.jpg

Ihan nappiin ei kisat menneet ja harjoittelipa Nuorempi Kilvanajaja taas lentämistäkin, Ei tosin ihan samanlaista kuin Inkeroisissa viime vuonna.

2022%20%C3%A4itienp%C3%A4iv%C3%A4ajot%20

Muu perhe vietti lauantaipäivää  vakavammissa merkeissä. Hautaan saateltiin Kilvanajajien isosetää.

20220507_115809.jpg

Vietettiin suvun toisessa haarassa myös iloisempia kokoontumisia. Kummisedän sylissä pieni juhlittava serkkupoika. 281166245_124102690266787_37761676733292

ja seuraavana päivänä Huittisiin!

Huittisten Laatupalvelu JM 15.5.2022

Laina-autolla tämäkin kisa 

2022%20Huittinen.jpg

Onni ei ollut suosiollinen tälläkään kertaa. Alkuerässä puhkesi rengas ja keräilyn lähdössä pamahti ykkönen hajalle. 

Muuta tuomista ei ollut Huittisista kuin 40 asteen kuume. Nyt Nuorempi Kilvanajaja keskittyy taudin selättämiseen ja ensi viikonlopun Someron kisaan. Jossa on tarkoitus ajaa samalla autolla Vanhemman Kilvanajajan ....

 

Urakointi Timo Koivunen  Jm  Somero 22.5.2022

2022%20Somero%2022.5%208.jpg

Onkohan tästä tulossa lentävä laite?

2022%20Somero%2022.5%207.jpg

kotikadulla odottamassa aamua

2022%20Somero%2022.5%204.jpg

Kilpailun kulku: tämän pienemmästi ei juuri voi kilpailla. Paitsi olla ilmestymättä paikalle. Alkuerä ja kotiinlähtö Vanhemmalla Kilvanajajalla. Nuorempi ei päässyt edes kokeilemaan.

2022%20Somero%2022.5.jpg

syyllinenkin löytyi

2022%20Somero%2022.5%203.jpg

2022%20Somero%2022.5%202.jpg

 

Veljellisessä yhteisymmärryksessä ja rakkaudessa laitettiin autoa kuntoon seuraavaan kisaan. Taisi olla muutama painiottelukin korjauksen lomassa.

Kassun Juhannus JM  24-25.6.2022 Pori 

2022%20Pori%20juhannus%203.jpg

Vanhempi kilvanajaja tuuppareissa ja Nuorempi ajoi yleisessä luokassa.

Autokin valmistui , ei edellisenä yönä, vaan jo monta päivää aikaisemmin

2022%20Pori%20juhannus%202.jpg

2022%20Pori%20juhannus%201.jpg

Ja kilpailuhan sujui mitä parhaiten. Vanhempi Kilvanajaja veteli tuupparisarjassa Kuplalla oikein sydämensä pohjasta. Hienoja lähtöjä. A-finaalissa pieni myöhästyminen mutta A-finaalissa oltiin kuitenkin. Sijoitus kokonaiskilpailussa 7.. 

Nuorempi kilvanajaja hurjasteli samalla tavalla. "B-finaalissa pieni osuma takapäähän ja sit oltiiki matkustajan roolissa, " Vanhempi kilvanjaja kommentoi Nuoremman ajoa." ... Hienosti B-finaaliin asti, jossa lähtökiihdytyksessä pikkasen ahdasta ja Volsu kellahti nurin" B-finaalin 5. ja kokonaiskilpailun 12.

2022%20Pori%20juhannus.jpg

Auto tuli  takaisin kotiin. Ja pääsee taas Kilvanajajaien hellään huomaan.

Ja suokaatten anteeksi seuraava vuodatus: allekirjottanut ja vaari katsoivat kisaa livenä Satakunnan Kansan sivuilta. Muuten ihan kivaa, mutta kun tuli tunnin tauko, oli selostaja kuin pissi sukassa. Olishan tuota nyt voinut kertoa mikä mättää ilman, että jonkun intimiteettisuoja olisi siitä kärsinyt!! Ja toinen tunnin tauko ja kolmaskin.......Ainakin live-lähetyksessä olimme Hoomoilasena täällä. En tiedä kerrottiinko yleisölle paikan päällä miksi kärvistellään kesähelteessä tunti ja kaksi. Kiitos ja anteeksi.

Vanhempi kilvanajaja sanoi tähtäävänsä Somerolle sitten joskus elokuussa. Nuoremmasta ei ole tietoa.

Loppukaneettiina tähän sanottakoon molemmille  Kilvanajajille, että vaari kaipailee mm. putkipihtejään ja papukaijapihtejään sekä joitain muitakin työkalujaan.

Nyt kun vielä muistaisi missä on kilvanajajat kilpailleet juhannuksen jälkeen. On ollut allekirjoittaneella kiireinen kesä......

Wallius Jm  7.8 2022 Somero

Siitä se taas alkaa. Ihan kuin toinen auto!? No onhan se saanut uuden maalipinnan.

wallius%20jm%207.8.2.jpg

wallius%20jm%207.8%201.jpg

Vanhempi kilvanajaja ajoi yleisessä kolme lähtöä. Eikä niistä viimeinen suinkaan ollut kotiinlähtö. Kotiinlähtö oli neljäs lähtö. Tällä kertaa aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Ja tulos oli hieno. Yleisen 5. Parempaankin olisi kilvanajajan mielestä ollut mahdollisuuksia mikä kilvanajajaa pessimistinä hieman harmitti.

Tässä vanhemman kilvanajajan näyte. Taakse jäi tiimikaverikin tässä lähdössä

wallius%20jm%207.8..jpg

Sitten tämä Nuorempi tapaus. Joka tuuppareiden  alkuerässä oli liian nopea lähtijä  ja sai vilpin, keräilyn voittaja ja välierän kaataja.Sinne se kupla taas kellahti rasvausasentoon ja Nuorempi Kilvanajaja kulki käsi kantositeesssä kuukauden päivät. 

Tässä kilpailuiden välissä kun Vanhempi Kilvanajaja nautti  oman kullan kanssa etelän lämmöstä,

salojokkis.jpg

kulki nuorempi käsi kantositeessä ja joutui faijan firmaan töihinkin kun olkapää parani. 

Jossain välissä pistettiin autokin sen verran kasaan, että päästiin ajamaan Somerolle

Salo Jokkis 11.9.2022

salo%20jokkis%2011.9.2.jpg

Tällä kertaa ajoi Nuorempi Kilvanajaja ensin eli tuuppareissa. Kilpailun jälkeen kyseinen henkilö leijaili jonkin aikaa pää pilvissä, kun sijoitus oli hienosti kolmas. Eikä kaatoputkelle tullut jatkumoa.

salo%20jokkis%2011.9.1.jpg

Sen verran sai kupla siipeensä että Vanhempi Kilvanajaja sai / joutui  ajamaan Pappan autolla yleisessä luokassa. Alkuerä meni hienosti, ykkönen, välierissä viides. Ja se siitä.

salo%20jokkis%2011.9.jpg

Jos nyt oikein kuuntelin niin Nuorempi Kilvanajaja matkaa Joutsaan kisoihin piakkoin.

Soni _JM_ Wash 25.9.2022  Josemora, Joutsa

Saa nähdä kuuluuko sieltä mitään muuta kuin tulokset.