Kaksi viikkoa.  

Ihan kuin itsestään olen luiskahtanut postin lajitteluun, jakamiseen ja muihinkin toimiin. Ihan mukavalta tuntuu. Ja parhaalta se, että saa nukkua yöt!

Torstaina suuntaa bussi kohti Keski-Suomea. En voi sanoa, että äiti odottaa, kun hän ei muista että olen tulossa. Eikä mitään muutakaan. Soittaessani tuntee kyllä, mutta elää siinä ajassa, kun lapset olivat pieniä. Muistaa aina kysellä mitenkä se meidän vauva oikein jaksaa, kun oli niin heikko syntyessään. En enää viitsi kertoa, että meidän vauva täyttää kohta 38 v.

Sukututkimuksen parissa ja uutta villapuseroa kutoessa sekä ensi joulun lahjaa pistellessä sujuu tämä loma. Niin ja koirien turkit pitää huoltaa. Ja ulkoillakin vähän.

Äiti Luonto se vaan jaksaa oikutella. Ensin niin maanperusteellisen kylmää, että luuli nenän päästä putoavan, kun ulos sen pisti ja nyt on kunnon myräkkä ja lunta kaikki raot täynnä. 

Tässä mielenkiinnolla odotellaan rouva liikenneministerin ideoitten kehittymistä. Eikö me jo makseta ihan tarpeeksi autoveron ja polttoaineveron muodossa? Ilmeisesti ei. Tai jospa autovero poistuu, kun saadaan tämä isovelilaite käyttöön.

Eikun ylös ulos ja kauppaan. Mies jää katselemaan alppihiihtoa ja maastohiihtoa ja ampumahiihtoa.