Herätys tavalliseen aikaan. Suihku, aamukahvi ja matkaan. 

Kuten tavallista tiistaiaamuisin, saatiin taas odotella sanomalehtiä. No tulipahan tehtyä muuta tarpeellista, kuten yrittää tarkastaa öljyt autosta. Yritykseksi se jäikin, kun en saanut edes öljytikkua pois.

Valmista oli jo 07.30, mutta lähteä ei voi, kun pitää odotella sanomalehtirekuja puoli yhdeksään. Lajittelin sitten huomista päivää valmiiksi.

Mukava aamu, aurinkokin alkoi paistaa. Ja sitten soi puhelin. Olin kuulemma unohtanut paketteja postille. "Kyllä minä ne kaikki otin!" " Täällä on vielä toinen rullakko."  Työkaveri sitten toi ne. Ja ihmettelen vieläkin, etten muka ollut nähnyt  1,5 m korkeaa ja yli metrin leveää säkkiä, jossa oli vanua. Ei niitä unohtuneita paketteja ollut kuin kolme, joissa yksi ei edes kuulunut minun jaettaviini, mutte heitin senkin siinä samalla.

Jaettavaa oli 1 1/2 laatikkoa ja 7 pakettia.

Siinä kurvallessani huomasin pikkupojan tien vieressä vääntämässä itkua. Kun pysähdyin ja kysyin, että mikä hätänä, hirveän itkun kanssa sai poika sanottua, että koulubussi ei tullutkaan. Siinä sitten mietin, että mitä oikein tekisin . Poika kyllä kertoi, missä asui, mutta en kotiinkaan voinut häntä viedä, kun en tiennyt olisiko vanhemmat kotona. Sitä paitsi postin autossa ei ole edes penkkiä, emmekä saa muutenkaan ylimääräisiä kuskailla. Niinpä soitin Tyttärelle, joka on pojan koulussa koulunkäyntiavustajana. Ja niin asia selvisi. Koulusta soitettiin pojan äidille, joka tuli lapsensa hakemaan. Kyllä oli niin pieni  surkea kaveri ison repun kanssa.

Tänään loppui työt jo klo 13.00. Nopea jako ja kaikki mitä huomiselle löytyi on lajiteltu.  Huomenna onkin sitten kamala päivä.

Ruuaksi oli sunnuntaisesta perunamuussin lopusta tehtyjä perunapalleroita, uunissa paistettua kukkakaalia ja paistia.

Ja kun ystävätär istui kyläilemässä, ei tässä muuta jaksa tehdäkään. Koirat pitää ruokkia ja ulkoiluttaa.