"Mitä ajattelit, kun Northukki hiihti ohi viime metrillä? Miltä tuntui kun voitit koko kisan? Entä miten tästä eteenpäin?"  

Urheilija tulee maaliin juuri ja juuri tajuissaan, hikisenä, ketutuksen vallassa tai mitään tajuamatta muuten vaan. Haastattelija työntää mikrofonin melkein kurkkuun ja alkaa kyselemään typeriä kysymyksiä.  "Miltä nyt tuntuu?" Ja niihin odotetaan urheilijan vastaavan asiallisesti, vaikka mieli tekisi hajoittaa koko maailma ja vetää toimittajaa lättyyn.

Kun sitten kerran sattui niin, että urheilija vastasi epäonnistuneen kilpailusuorituksen jälkeen toimittajalle kehoittamalla toimittajaa painumaan hevon kuuseen, tuli miltei kansainvälinen konfikti ja kolmas maailmansota ja urheilija joutui pyytämään nöyrästi anteeksi, ettei ollut kommentoinut "miltä nyt tuntuu" Vaikka luultavasti niin tyhmää penkkiurheilijaa ei ollut koko maassa, joka ei olisi tietänyt miltä nyt tuntui! Tuntui just siltä, että toimittaja on hyvä ja alkaa mennä nyt.

Tässä maassa odotetaan aina suomalaisen urheilijan voittavan, hymyilevän kuin jakoavain, vastailevan typeriin kysymyksiin, puristavan kaikkien kättä, olevan nöyrä kuin köyhä kerjäläinen, antavan norjalaislle ja ruotsalaisille samalla mitalla takaisin ja ottavan kapakassa kaikkien tarjoamat juomat vastaan.

Ja sitten se vihoviimeinen kommentti: Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

img204.jpg