Tämä loppuvuosi on aina yhtä kiireinen. Nyt alkaa kukkakaupassa tapahtua. Tänään tein ysiluokkalaisen työharjoittelijan kanssa pieniä jouluistutuksia. Ja Miniälle synttärikimpun, jonka hänen aviomiehensä oli syntymäpäivänä unohtanut. Tai ei unohtanut, vaan ei ehtinyt ostamaan.

Ihan ensimmäinen kehikkoon sidottu kimppuni. Ei floristiikaltaan oikeaoppinen, mutta olen itse aika tyytyväinen. Kehikko on sydämenmuotoinen. Olemme saaneet kanelilla kuorrutettuja käpyjä kauppaan. Ne ovat aika veikeitä ja tuoksuvat mukavasti.

Paljon ei ehdi kotona käydä kuin kääntymässä, mutta joulun jälkeen rauhoittuu. Onneksi on Mies, joka auttaa joulun valmisteluissa kotona, vaikka muriseekin välillä. Muttei pure, ainakaan kovaa.

Vielä on suvun isojalkaisimmat ilman villasukkia. Saa nähdä kerkiänkö kutomaan vai pitääkö ostaa valmiit sukat. Vain kaksi paria, mutta sitä suuremmat.

Mies katselee ranskalaista elokuvaa. Ne filmit kyllä menevät yli Itellan varhaisjakajan ymmärryksen useinmiten. Ne taitavat olla niin monikerroksisia, ettei nämä putkiaivot oikein jaksa käsitellä. Ja kun ei ymmärrä ranskaa muuta kuin mersii ja pardon, niin ei mielenkiinto tahdo riittää. Jaa, Mösjöö Hulot tekee poikkeuksen.

Ja tähän vielä vähän Murphologiaa:

Jonesin laki: Mies, joka pystyy hymyilemään, kun jokin on mennyt pieleen, on keksinyt kenen kontolle hän voi sälyttää syyn.