vaikkei samanlaisissa tunnelmissa kuin kuukausi sitten. 

Kriisikaappi on täytetty, autolla liikkumista vähennetty entisestään ja ajatukset ovat liikkuneet vähän pitemmällä Euroopassa.

Olen iloinen, ettei Karjalassa syntynyt ja sieltä kaksi kertaa lähtemään joutunut isäni ole näkemässä tätä sotimista. Isä olisi surrut syvästi ukrainalaisten kohtaloa. Hänen sukupolveensa on ja oli jäänyt suuri epäluulo venäläisiä kohtaan, ei kansaa vaan sen johtajia kohtaan. Elinaikanaan isä kävi monta kertaa Karjalassa niin entisillä kotikonnuillaan kuin myös Pitkärannassa ja venäläiset ystävät kävivät isän luona vastavierailulla.

Isälläkin oli pahanpäivänvara. Laarillinen vehnää siltä varalta, että jotain sattuu. Olen muuten huomannut, että itkuperinne myös siirtynyt vahvana isältä tyttärelle. 

En enää usko, että jumalaa olemassa: ei allahia, ei buddhaa, ei jeesusta, ei metsänhenkeä. Jos kuitenkin jostain ihmeellisestä syystä olisi, on se varsin sadistinen ja vittumainen olento.  Jos olisi jumala niin on varmaan myös saatana vai millä nimellä sitä kutsutaankin . Se joka vasta ihmisen kuoleman jälkeen heittääntyy sadistiksi. Tiedättehän sen jonka kerrotaan heittävän ihmisiä tuleen ja pistelevän heinähangolla. Ennenvanhaan se kuulemma viskeli  kastamattomat lapsetkin sinne.

Pyydän anteeksi kaikilta, jotka kaikesta huolimatta uskovat. Onhan se jonkinmoinen lohtu sekin.