tulee hyvää vauhtia, vaikka eräs vanha postilainen sanoikin minua tänä aamuna vireäksi tytöksi.

Tässä mietittiin Miehen kanssa, että mihin tämä elämä oikein on mennyt. Nyt olisi aikaa, halua ja rahaakin tehdä vaikka melkein mitä, muttei pysty. Kolmekymmentä vuotta sitten olisi ollut halua ja kykyä, muttei aikaa ja rahaa. Elämä meni lapsia paimentaessa ja töitä tehdessä. Ja vaikka töitä tekikin, ei rahaa ollut. Ei nälkää nähty eikä ilman kenkiä kuljettu, muttei pöydässä pihvejä ollut. Läheisessä kaupungissa käytiin muutamia kertoja vuodessa, matkaahan oli huimat 15 km. Tänä päivänä saatetaan käydä siellä monta kertaa viikossa. Tosin tässä iässä on kaikki kipot , kapot, kulhot ja huonekalut hankittu. Vaatteita ja kenkiäkin on moneksi vuodeksi. Niin että meidän osalta on kulutushysterian huippu saavutettu jo kauan sitten.( Paitsi, että aion kuluttaa trimmauspöytään sopivan tilaisuuden tullen, ettei tarvitse selkä vääränä Lilliä pöydällä trimmailla.)

Nyt on ollut aikaa miettiä mitä voisi vielä tehdä, mitä unelmia toteuttaa, mutta alkaa ikä laittaa rajoituksia niille tahtomisille.

En ole lapsilta kysynyt onko jäänyt traumoja aineellisesti köyhästä lapsuudesta.

Tänä aamuna näin muuten harmaahaikara pariskunnan. Mies kyllä väitti, että kurki se kuitenkin oli. Mutta eipä ollut. Näin ne ihan muutaman metrin päästä. Ja linnut pitivät aika konserttia pihalla kotiin tulessa.

Nyt pitää siivota, että saa koirat taas sotkea..