tapahtui joskus 80-luvun puolivälissä:

Työmaalla oli sekalainen sakki miehiä töissä. Siihen aikaan oli myös lapiomiehiä. Poika oli alle kouluikäinen, joka pyöri jatkuvasti työmaalla, se kun oli meidän mökin nurkalla. Naapurin mies, Eemeli, oli myös töissä mukana. Eemeli oli sellainen vanhanaikainen savolaisukko, jolle työnteko ei ollut niin kauhean tärkeää. Siinä sitten eräänä päivänä oli Poika aikansa Eemeliä katseltuaan sanonut:" Mee sä vaan Eemeli kotiin, kyllä mä voin nojata siihen lapioon." Oli miehille nauru maittanut.

Olin siihen aikaan kotiäitinä ja meillä syötiin keskipäivällä, kun Mies kävi ruokatunnilla kotona. Ihmettelin usein kun Pojalla ei ollut nälkä. Syy siihen selvisi: Poika kävi työmiesten kanssa paikallisella huoltoasemalla ruokatunnilla ja joku aina osti hänelle limsaa ja  munkin. Ihmettelinkin joskus mihin se muksu on taas häipynyt.

Se oli siihen maailmanaikaan se.