tai ei se mikään päivähoitotapaus enää ole, kun se kerran asustaa meillä pysyvästi.

No joka tapauksessa olimme sunnuntai-aamuna pikku lenkillä, kun alkoi kuulua valitusta ja Nanna tuli takatassu pystyssä. Ja voi sitä valituksen määrää! Yritin katsella olisiko jalassa jotain, mutta ei mitään näkynyt. Kannoin sitten koiran sisälle ja valitus jatkui ja kolmella tassulla mentiin kohtalaisen kovaa. Ja valitus jatkui. Minä pelästyin, että nyt meni lonkka vähintään sijoiltaa, kun sellainen huuto oli. Sillä kun on yliliikkuvat nivelet.

Onneksi eläinlääkäri päivysti lähistöllä. Koira autoon kaikkine risuineen ja sammalineen. Pyllykin oli kakassa.

Pikkusen aikaa eläinlääkäriä odoteltiin. Kannoin Nannan sisälle ja laskin sen sitten sylistä lattialle, että eläinlääkäri näkisi vian. Ja katso! Koira kulki iloisesti neljällä tassulla, eikä valituksen sanaa. 

Tassua kuitenkin tutkittiin ja tultiin siihen tulokseen, että tassu pohjaan polkuanturan väliin oli pistänyt joka neulanen tai risu tai kusiainen purrut.

Eläinlääkäri aikansa katseli Nannaa ja sanoi, että nyt laihdutuskuurille koko koira. Ja piti pitkän puhuttelun. Olen vakaasti sitä mieltä, että Nanna ymmärtää puhetta tai ainakin lyhyitä lauseita. Sen verran se otti nokkiinsa ja oli koko loppupäivän kuin draamakuningatar. Tai sitten se ei tykännyt selällään olosta vaahtomuovikourussa ja vielä tonkivat paikkoja ja mittaavat kuumetta.

Minä sitten puolestani pidin Miehelle pitkän puhuttelun ja siitähän meille melkein tuli riita. Vähän jo ääntä korotettiin. "Joo joo eläinlääkäri sanoi. Ja mitä se nyt muka jos vähän antaa ylimääräistä! Ja näissä makupaloissa ei ole yhtään kaloria..." "Niin mutta kun eläinlääkäri sanoi." "Joo joo lopetetaan sitten tässä syöminen..." "No ei sinun tarvitse lopettaa, mutta koiralle ei saa antaa, ei keksiä, ei munkkia, ei kinkkua, ei juustoa, ei makupaloja!"  "Puhinaa..."

Olipa Miehelle vaikea paikka, ettei saa antaa mitään ylimääräistä. Vaan se mitä on aamulla kaadettu kippoon. Kaikki mitä päivän mittaan annetaan, annetaan kiposta ja loppu on sitten iltaruokaa. 

Luulenpa, että tämä on MIehelle paljon vaikeampaa kuin koiralle. Pikku Nanna on Miehen silmäterä ja aurinko ja kuu ja tähdet.

20200329_130126.jpg