pienissä ympyröissä.

Mies, lapset perheineen, koti, koirat, käsityöt, lukeminen, luonto, työ. Muutamia ystäviä.

Siinä se pähkinänkuoressaan. Paha maailma jossain kaukana. Paitsi kun avaa telkkarin tai sanomalehden.

Päivät lipuvat, talvi, kevät, kesä, syksy, vuosi vaihtuu. Taas uusi kevät.

Milloinkas se nyt olikaan? Toissa vuonna? Ei vaan kuusi vuotta sitten!

Aina odottaa jotain. Olisipa jo täysikäinen.  Olisipa lapsi jo vuoden ikäinen, kouluikäinen, pois koulusta,  pois kotoa. Yhtäkkiä lapsilla onkin oma perhe, omat lapset.

Sitten ajattelee, olisinpa vielä kolmikymppinen. Tahtoisinko? Enpä tiedä.

Pääsispä eläkkeelle.

Ja terveyttä piisaisi siihen asti, kunnes jonakin päivänä kuolee rauhallisesti omaan kotiin, omaan sänkyyn. Elämään tyytyväisenä.

Kaikkea sitä miettiikin.