ja kesä tähän asti on mennyt lähinnä surutyötä tehden. 

Kaikki puutarhatyö laahaa hitaasti runsain määrin perässä. Avomaankurkutkin istutettiin vasta juhannusviikolla. Porkkanamaa kasvaa terhakkaasti rikkaruohoa ja juuri tänä vuonna valittu kasvupaikka nenättiä. Kiitos entisen työpaikkani, josta nenätti kulkeutui kasvien mukana. Samoin kuin karhunköynnös. Joka onkin lupiinin kaltainen leviäjä.

Vielä pahemmin kuin muina vuosina on päivät pelkkää haahuilua ympäri puutarhaa. Silma näkee, mutta aivot ei halua kumartua kitkemään kukkapenkkejä. 

Kuolinpesän siivous ja selvittely ottaa sielun voimille ja kaikennäköiset ajatukset valtaavat mielen iltaisin ja unet öisin. Ja kuitenkaan en luojankiitos ole edes perikunnan jäsen. 

Miestä surettaa kotipaikan tila ja se, että järjellä on siivouksessa suurempi osa kuin sydämellä. Nyt kaikki mitä sinne on 80 vuotta kerätty, siivotaan nuoremman polven ansiosta pois. Sinne menee vanhat lehdet ja vaatteet, nippelit ja nappelit, laatikot tyhjennetään, ja komeroiden sisällys tutkitaan ja karsitaan rankalla kädellä. "Mitähän setä on tälläkin tehnyt?"

Vanhat paperit ja pieni osa kirjeistä on sentään nyt tallessa. Ja valokuvat. Mies sanoi, että vintillä oli satoja kirjeitä 40- 70 luvuilta. Entinen anoppi pisti niistä suurimman osan roviolle apen kuoltua 1981. Vain kaiken tavaran alla olleet säästyivät.

Siihen tulokseen olen tullut, että kaikenlaisen tavaran kerääminen on aivan turhaa.  Millä on merkitystä minulle, ei välttämättä merkitse mitään lapsille tai lastenlapsille, kun se päivä tulee, että  kuolinpesän siivous on ajankohtaista. Mitä vähemmän jaettavaa, sen parempi. 

Ja mitään et tästä maailmasta mukaan saa.

" Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho, kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole."