on tässä puolella silmällä katseltu tai siis minä olen katsellut. Mies kuunteli radiosta ja huuteli välillä, että onpa ne myöhässä siellä telkkarissa. Täällä se amen tuli jo aikaa sitten! Jäi Viktuurian "Ja" vai mitä ne ruåtsalaiset nyt sanovatkaan,  kuulematta, kun olin syömässä  välillä.

Sulonen oli morsian, sulhanen ei niinkään komea. Ja pidin kyllä morsmaikun puvusta. Se oli yksinkertainen ja kaunis.

Hääkansan pukuloisto suorastaan häikäisi!

Ja tästäpä tuli mieleen häät 37 vuotta, 10 kuukautta, 9 päivää ja noin 25 min sitten. Sulhasella taisi olla veljensä puku lainassa tai liekö ollut vanha rippipukunsa päällä, monta vuotta ja paljon nähneet kengät oli armeijan opilla kiilloitettu (kai). Morsiamella oli äitinsä vanha keltakirjava hame, jonka helma oli 10 senttiä käännetty ylös ja käsin ommeltu kiinni. Jalassa valkoiset ja ainoat pyhäkengät. Hääkimppu oli sidottu hajuherneistä. Vihkiminen tapahtui seurakuntatalon kappelissa ja todistajana oli sulhasen veli ja veljen vaimo. Vihkimisen jälkeen hääseurue siirtyi vastavihittyjen kotiin, jonne kuokkimaan tuli myös veljen vaimon sisko ja se poikaystävä. Vastavihitty vaimo oli tehnyt pullaa ja kakun sekä voileipiä.

Vastavihityillä oli ihan oma talo vuokralla. Siinä oli silloin tupakeittiö ja kammari. Sisustuksena vastavihityillä oli hetekanpuolikkaat, vanha pöytä ja kolme erilaista tuolia. Lisäksi sulhasen isän ostama lipasto ja jääkaappi. Morsiamen isä oli lahjoittanut koivuisen lipaston sekä matalan sohvapöydän. Kaksi kattilaa, paistipannu, muutama lautanen, kuppi, lasi ja ruokailuvälineitä kuului kodin tarvikkeisiin.

Vastavihityllä vaimolla taisi olla peräti kolme mekkoa ja muutamat pitkät housut. Aviomies omisti vanhan rippipuvun, parit työhousut, yhdet paremmat housut ja muutamia paitoja.

Yhä edelleen silloin vihityt asuvat samassa talossa, nyt omassaan. Tavaraa ja vaatteita on vaikka muille jakaa. Eikä nälkääkään ole nähty.