Maanantaiaamu, pimeää, puolikuu pilkisteli pilvien raosta.

5 laatikkoa postia, muutama paketti, valmis juuri kun työaikakin loppui, 14.30.

Ei luvannut pomo palkkaa viime yöltä, vaikka koko yön olin jakamassa postia ja rauhoittelemassa ihmisiä, ettei hurrikaani tänne Suomeen tule. "Ja vaikka vähän tuulisikin, niin katso minulla on kuminauhat postinipun ympärillä, ettei tuuli vie!"

Tänään oli niin vähän postia, että keskiviikkona taitaa tulla postipommi. Vaikkei ei sitä vielä tiedä.

Jos joku kuvittelee, että postinjakaja vaan ajelee suoraan laatikolta toiselle niin väärässäpä on. Loppujen lopuksi  noin puolet laatikoista on niin, että voi ajaa laatikolle ja jatkaa matkaa suoraan. Toinen puoli laatikoista on sijoitettu mitä ihmeellisimpiin asentoihin ojan reunalle tai muuten vaan pahaan paikkaa. 

Tällä piirillä jota nyt ajelen on osa laatikoista siten, että joutuu peruuttamaan väärälle puolelle tietä, osa omassa tiehaarassa niin että joutuu peruuttamaan pois laatikolta, osa on muutaman metrin välein. Pelkääköhän ihmiset, että naapuri katsoo postin, jos laatikoita sattuisi olemaan vierekkäin. Ja jos laatikot nyt sattuisivat olemaan vierekkäin, eivät ne ainakaan suorassa rivissä ole. Vähintään yksi laatikko on puoli metriä taaempana kuin muut.

Joillakin on puutavara laatikon tolpassa loppunut kesken, kun joutuu oven raosta yrittämään maan rajassa olevaan laatikkoon. Joillakin laatikko paikassa missä melkein auto kaatuu, kun laatikko on rinteessä. 

Kaikista hienoimmat laatikot ovat kaikkein keljuimpia. Jotkut ovat niin hienoja, että pitää oikein miettiä, mistä postin saa laatikkoon.

Postinjakajan pää pyörii kuin pöllöllä. Kuitenkin joskus sattuu läheltä piti tilanteita.

Sitten ne kuopat. Niitä riittää. Postilaatikon edessä ja takana ja kohdalla.

Ja (Kuopus!) se positiivinen asia tänään. Upea syyspäivä!