Ei sitten niin yhden yhtäkään kelvollista ajatusta liiku tässä pääkopassa.
Vettä satelee hiljakseen ja on aika pimeää sisälläkin. Hyvää tekee vesisade meidän perunamaalle ja naapurin kuiville heinille. Täällä etelässä on kai heinät jo ladossa. Sen verran hyviä heinäilmoja on pidellyt.

Tänään olen saanut sen verran aikaiseksi, että käväisin kylässä. Tämä on yksi harvoista kyläilyistä tänä kesänä. Pikku kylä oli niin täys turisteja, ettei sekaan tahtonut mahtua, eikä parkkipaikasta ollut tietoakaan, Ajattelin mennä käväisemään suklaapuodissa, mutta ajoin sitten suoraan kyläpaikkaan. Siinä muutaman sadan metrin päässä kylän keskustasta ei ole tietoakaan turistilaumoista.

Miniän verho pitäisi nyt lyhentää. Onneksi niitä tuli pari, niin ei haittaa vaikka toisen vahingossa taas kaventaisikin. Lisäksi on vaatteiden korjausta ohjelmassa, kun kerran ompelukone on esillä. Silloin kun lapset olivat pieniä, pari kertaa vuodessa katsottiin kaikki vaatteet läpi ja korjattiin mitä piti. Mitenkä sitä silloin ehtikään!

Koiratkin kaikki kolme viettävät siestaa ja nukkuvat sikeästi.

Tänä iltana pitää vielä mennä kynttiläkutsuille. Ei ihan kauheasti huvittaisi, mutta tulin jo luvanneeksi. Ei voi edes vedota kastelemiseen, kun taivaalta sitä vettä tulee. Jumalattoman kalliita kynttilöitä ja vielä kalliimpia koriste-esineitä. Meidän talon imagoon, mikä hieno sana, ei  istu nämä kynttilät. Ei niitä oikein voi missään polttaakaan, kun kaikille pöydille ulottuu koiranhuiskat. No uunin päälle ei hännät sentään ylety. En kylläkään ole kynttiläihminen. Olen jalkalamppuihminen. Mitä useampi pieni valo, sen viihtyisämpää.

Yöllä oli harjoittelija mukana piirillä. R on ollut jo muutamana kesänä lehdenjaossa, joten jakolistan lukeminen on tuttua puuhaa. R luki listaa ja taittoi lehdet, minä ajoin ja tökin niitä laatikoihin. 100 km kertyi piirille mittaa. Kaikenlaisia lehmäpolkuja sitä joutuu ajamaankin!

Hitsi, kun väsyttää. Mutta verhot odottaa...