keskiviikko, 22. maaliskuu 2017

Kyllä se vaan

on uskottava. Kevät tulee. Ja käännetäänhän sitä kelloakin taas. Mikä on täysin turhaa hommaa.

Oikein ilon aalto hulahti yli, kún ensin katselin kurkia, sitten seitsemää metsäkaurista ja vihoviimeisenä varista, joka iso oksa suussa yritti epätoivoisesti lentää vastatuuleen.

Tässä riistakameran kuvaama metsäkauris. Ne on helppo tuntea valkoisesta pyllystä ilman lapakkoa.

PICT0541.jpg

Tätä iloa varjostaa työtoverini äkillinen poismeno. En olisi osannut kuvitella perjantaina, ettei enää nähdä. Jään kaipaamaan hänen huumorintajuaan ja hyviä sutkautuksia. Olen tänään kerran jo ottanut puhelimen käteen ja ajatellut , että kysynpä Petriltä. Sitten mieli raskaana muistan, että  ei, en voikaan.

tiistai, 21. maaliskuu 2017

Työtoverini muistoa kunnioittaen

Kaiken aikaa

kun vei meitä ilon aalto korkea

näkymättä

valmisteli työtään kuolema. 

                      Elina Vaara

Lepää  rauhassa Petri

IMG_7242.jpg

perjantai, 17. maaliskuu 2017

Postintäti täällä taas

Ei ehdi postintäti muuta kuin töissä olla. Tai ainakin tuntuu siltä.

Postintäti jakaa kirjeet ja muunkin postin osoitteen mukaan. Mutta tämäkin on väärin. Viimeksi tuli kirje takaisin vihaisen kirjoituksen saattelemana. Jos vielä kerran tulee tähän osoiteeseen vieraan ihmisen kirje  .... niin soitan poliisille!!!!

Postintäti vapisee.

Postintätipä seurasi toissapäivänä ihan työaikana iloisen saukon sukelteluja ojassa. Oli se vaan veikeä otus. Ei sitä häirinnyt vaikka postintäti seisoi muutaman metrin päässä tiellä ja virman kottero käydä naksutti vieressä.

Jos ei tänä keväänä postintätin käyttämä auto hajoa, niin ei se hajoa koskaan ikuna. On kuin kynnöspellolla ajaisi, ikkunat helisevät ja vaikka kuinka väistelisi kuoppia niin aina vaan kolahtaa. Tänään oli talven kamalin keli. Metsäisillä paikoilla oli tiet  edellen kuin kynnöspeltoja, mutta jäädytettyjä sellaisia. Ja jos postintäti ajaa metsään ja tarvitaan hinausautoa, sellainen tulee n. kahdeksankymmenen (80) kilometrin päästä. Siinä saa postintätillä olla kunnon eväät mukana, että jaksaa odotella. 

Vaan nytpä alkaa viikonloppuvapaa, eikä postintäti suo ajatustakaan postiin päinkään ennenkuin maanantaiaamuna.

ps. Postintäti ei aio ulkoiluttaa vanhuksia, kun on jo itsekin melkein sellainen. Joidenkin mittapuiden mukaan jopa on jo. Ei aio postintäti leikata nurmikoita, kun ei ole kymmeneen vuoteen leikannut, eikä meinaa aloittaa nytkään. Eikä aio postintäti myöskään kuskata kaljaa pitkin pitäjiä.

 

torstai, 2. maaliskuu 2017

Postintäti nyt

tukistaa vähän asiakkaita.

Salon Seudun Sanomat ja Turun Sanomat ilmoittivat asiakkaille kirjeellä, että maaliskuun alusta tällä alueella  päivän lehti tulee vasta seuraavana päivänä. Ja lehdissäkin oli siitä ennen määräpäivää maininta.

No mitä tekevät asiakkaat. Eivät suinkaan soita lehden asiakaspalveluun vaan postilla soi puhelin punaisena ja haukkuja tulee tuutin täydeltä. "Alkaisitte vaan leikkaamaan sitä ruohoa, kun ei teistä muuhunkaan ole."

Kyllä nyt saa katsoa peiliin asiakas eikä postintäti. Ja asiakas saisi myös katsoa, että osoitteena on se paikka, jossa on asunut viisi vuotta, eikä se mistä kymmenen vuotta sitten muutti pois.

 

sunnuntai, 19. helmikuu 2017

Ei se

meidän vedestä noutava lintukoira ihan uuno ole. Tunnistaa sentään linnun. Ja tarkasti seurasikin.

Yleensä NeitiSievänen viis välittää linnuista, peuroista ym. Ja se johtunee lapsuudentraumasta. Sattui näet Neidin ollessa nuori neitonen, että hän meni hätistelemään varista. Seuraus oli, että ensin tuli Neiti kiljuen ja perässä matalalla lentäen varis kauheasti raakkuen ja melkein Neidin otsaluuta  tökkien. Sen pituinen se lintukoiran ura. Ja kun siihen lisätään vielä laiturilta putoaminen ja niskasta ylös kiskominen onkin traumat melkoiset mitä veteen ja lintuihin tulee. 

IMG_7241.jpg