perjantai, 14. huhtikuu 2017

Postintäti on

muuten suunnattoman iloinen neljästä vapaapäivästä. On saanut tai joutunut, ihan miten vaan, postintäti ajaa sydämensä kyllyydestä tällä viikolla postia. Mainoksiakin on riittänyt joka päivälle.

On postintäti jo sen ikäinen, että kolmen tunnin lajittelu ynnä seitsemän tunnin ajourakka tuntuu seuraava yönä luissa ja ytimissä, lähinnä mukavina suonenvetoina ja erilaisina pienemmillä ja suuremmilla kolotuksina.

Toivoo postintäti, että tulevat sairaslomalaiset töihin ja ettei kukaan syö niin paljon mämmiä tai ota neuvoja antavia, että pitää sairaslomaa ottaa pääsiäisen jälkeenkin.

perjantai, 14. huhtikuu 2017

Puutarhakausi on

nyt korkattu. Ja apulaiset mukana työssä.

Näillä mennään nyt, kun NeitiSievänen on ilmeisesti jossain vaiheessa tarvinnut kolme oikean käden hanskaa. Tai ainakaan niitä ei tähän hätään  löytynyt.

IMG_7304.jpg

Tälläinen löytyi penkistä.  Ja koskapa HerraLaarrsson ei kykene poikakoiran suihkutukseen vaan enemminkin miltei pissii jalalleen, on jouluruusu selviytynyt. Siinä se on koko viime kesän ja syksyn sinnitellyt leimukukkien varjossa, eikä ole aurinko sitä hellinyt.

IMG_7306.jpg

 

Se pienin ja pahaäänisin jahtasi hiirtä autotallissa eikä osallistunut puutarhan hoitoon.

lauantai, 8. huhtikuu 2017

Miksi HerraLaarrsson

aina ja varsinkin aamuisin valitsee nukkumapaikakseen juuri sen kohdan, jossa se on kaikkein eniten tiellä ja jaloissa.

Poikittain kapean eteisen lattialla, kynnyksellä, oven edessä, keittiössä. Ja yöllä sängyn vieressä sikiunessa niin kauan kunnes saan jalat aseteltua niin, etten tallaa sen karvoille tai jalalle tai kuonolle ja pääsen sen yli. Sitten se ponkaisee ylös pirteänä ja seuraa kuono polvitaipetta hipoen mennessäni vessaan.

NeitiSievänen sentään nukkuu joko nojatuolin alla tai pöydän jalan ja seinän välissä (seinä on kyllä sen näköinenkin) tai omassa korissaan, jonka pöyhiminen nukkumakuntoon onkin ihan oma rituaali. Ja toisinaan lattialla, muttei koskaan kulkureitillä.

Nanna pikkuinen on joutunut asumaan täällä, kun pari yli-innokasta vaikkakin kilttiä lintukoiraa valtasi kodin. Lintukoirat kyllä tulisivat Nannan kanssa toimeen, mutta Nanna pelkää niitä hieman ja seurauksena voi olla rähäkkä. Siispä meidän nojatuoli on nyt Nannan ikioma nukkumapaikka ja yöllä kori sängyn alla.

 

lauantai, 8. huhtikuu 2017

Hiiri räätälinä.

Melkein niin kävi. 

Piti leipoa sitruunakakkuja vähän varastoon. Siinä sitten pistin voita mikroon pehmenemään. Ja touhuilin vähän sitä tätä. Havahduin, kun voi melkein tuli yli, kun se oli ihan sulaa ja jokseenkin kiehuvaa.

Siispä tulikin iso piirakka mustikoilla. Tai ei sitä vielä tiedä mitä siitä tulee, kun se on vasta uunissa.

Mitä tästä taas opin? Yritä herrantähden keskittyä yhteen hommaan kerrallaan.

 

 

tiistai, 28. maaliskuu 2017

Puhelu

Puhelin soi. Kohta 90-vuotias, jokseenkin kuuro äitini soitaa. Vielä muutaman kuukausi sitten äiti kuuli puhelimessa puheen, mutta ei enää. Ja äidillä on ollut erittäin valikoiva kuulo jo monta vuotta. Eikä äiti kyllä muistakaan mitään muuta kuin vanhoja asioita. Jo muutamia kuukausia olen lähetellyt äidille kortteja, kun ei puhelut onnistu.

"Onko se Liisa?"

"Hei äiti, mitä kuuluu"?

"Kauhean huonosti kuuluu. Mitä sinne kuuluu?"

"Justiinsa tulin töistä."

"Tulisit käymään täällä, niin mentäisiin Perniöön ja mihin meidän pitäisi vielä mennä."

"Tulen sunnuntaina." 

"Tule käymään."

"TULEN SUNNUNTAINA!"

" Ai sunnuntaina´. Mikä päivä tänään on? Tule nyt käymään joskus." 

"Tänään on tiistai. Tulen sunnuntaina, kun sinulla on syntymäpäivä."

"Tulisit käymään."

"TULEN SUNNUNTAINA"

"Ai sunnuntaina. Mikä päivä tänään on?"

"Tänään on TIISTAI. Tulen sunnuntaina."

"Ajele nyt täällä päinkin."

"TULEN SUNNUNTAINA."

"No tule nyt käymään. Hei hei."

"Hei hei"

Sentään äiti vielä muistaa meidät, lapset. Ja elää ajassa 45 vuotta sitten. Joskus mietin, että äidillä aika kuluu rattoisasti jutellessa äitinsä ja sisarustensa kanssa, jotka ovat olleet vainajia jonkin aikaa.