keskiviikko, 1. lokakuu 2014

Ihminen on

kummallinen luontokappale.

Sinne murrosikäiseen asti menee ihan kevyesti. Sitten alkaa odotus. Voi olla, että sitä ennenkin odotetaan, mutta se aika on jokseenkin hämärää lapsen elämässä. Paitsi, että koululaiset odottavat kesälomaa.

Kaksitoista vuotiaasta se alkaa ihan tosissaan: odotetaan kauheasti, että täyttää viisitoista ja saa mopo/traktorikortin. Että  pääsee kylille ilman, että pitää pyörällä sotkea tai pyytää vanhempia (jotka yleisesti valittavat siitä hommasta) Odotetaan taas, että saa kevarikortin, että saisi ajaa kovempaa. Toivotaan, että olisi kavereita, rahaa ja ettei koulussa olisi niin tylsää ja pakko käydä.

Odotetaan koulun loppumista ja jatko-opintoja, että jos vaikka pääsee pois kotoa. Sitten on varmaan nuoruusiän kaikkein suurin ja pisin odotus: 18 v. Saa ajokortin, pääsee kapakkaan ja saa jopa olutta kaupasta. Oi mikä vapaus! Eikä tarvitse välittää niistä vanhoista kävyistä, kun ne on niin tiukkapipoisia ja vanhanaikaisia.

Jossain vaiheessa odotetaan kunnon viikonloppujuhlia, valmistumista ammattiin,  mukavaa parisuhdetta, kunnon työpaikkaa, omaa kotia, lapsia ja sitäkin,ettei tarvitsisi tehdä yhtään mitään, vaan että taivaasta sataisi rahaa.

Kun sitten tulee perheeseen lapsia, toivoo, että ne äkkiä ohittaisivat koliikkiiän, vauvaiän, päiväkoti-iän, kouluiän, saisivat sen mopokortin, ettei niitä tarvitsisi kuskata ympäriinsä, saisivat sen koulutuspaikan, saisivat töitä ja että ne muuttaa pois kotoa. Sittenpähän näkevät mitä elämä maksaa, kun on jalat oman pöydän alla.

Jossain vaiheessa tätä lapsimylläkkää on tukkaputkellameno. Kotona ehtii suurinpiirtein käydä vain kääntymässä. Töihin, harrastuksiin, lasten kuskaamista sinne ja tänne, juhlia, lisää töitä, yhteiskunnallisia tehtäviä, luottamustehtäviä, kokouksia, vanhempainiltoja, yhdistystoimintaa. Toivotaan, että edes joskus saataisiin olla kahdestaan rauhassa. Että edes joskus päästäisiin kahdestaan johonkin. Ja taasko lapsi tarvitsee uudet farkut ja kengät. Toivotaan isompaa asuntoa, uudempaa autoa, ehkä uutta aviopuolisoa.

Lasketaan montako vuotta vielä, että ollaan velattomia. Montako vuotta vielä, että saadaan tehdä ihan mitä halutaan vaikka matkustella, kun lapsetkin ovat jo omillaan. Ja saadaan olla kahdestaan.

 Sekin aika koittaa! Vuorossa tyhjä pesä. Lapset ovat perustaneet perheet ja ovat kuka missäkin yksin tai puolison ja lasten kera.

Sitten alkaa  murehtiminen. Onkohan niillä nyt asiat hyvin. Mitenkähän ne lastenlapset. jne. Lista on pitkä ja loputon.

Jossain vaiheessa alkaa miettimään, että enää on muutama vuosikymmen elämää jäljellä. Mihin se tämä elämä oikein meni. Sitä ja muita asioita onkin hyvä muistella öisin, kun ei kolotukselta saa unta tai ei muuten vaan nukuta. Nyt saisi nukkua vaan eipä nukuta. Toista se oli silloin nuorena.

Kaikista pahinta tässä koko hommassa on se, että yleensä ihmiselle kasvaa ymmärrys päähän vasta myöhäisellä keski-iällä. Sitten kun asioita katselee parin vuosikymmenen päästä. Olisi pitänyt silloin tehdä niin....

Eläkeiän lähestyessä toivoo, että olisi vielä kolmikymppinen. Kuinka monta asiaa tekisikään toisin! 

Vaan ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho. Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole.

Ja se siitä.

 

lauantai, 27. syyskuu 2014

Kerään kiviä,

kuten joskus aikaisemmin on tullut mainittua.Pieniä, isoja, pyöreitä, soikeita,litteitä, eri värisiä, eriskummallisen muotoisia, eri paikoista, ympäri maailmaa, värillä ei väliä.

IMG_6265-normal.jpg

Mies kerää myös kiviä. Vähän erilaisia. Tässä eilen löydetty kivi. Se on maannut tontin perillä tuhansia vuosia, mutta vasta kolmisenkymmentä vuotta se on ollut näkyvissä maan pinnalla.

Ja onhan työntarkastajan otettava ensin asiasta selvyyttä!

IMG_6253-normal.jpg

IMG_6254-normal.jpg

Nyt se on sitten siirretty kunniapaikalle. Taustalla näkyvän pyöreän hiidenkirnukiven kantoi mies säkillä metsästä. Kivi oli löytynyt keskeltä metsää. Metsäkone on lohkaissut siitä pienen palan yhdestä kulmasta, joten se pysyy hyvin paikoillaan. Isompi munuaisen sydämen muotoinen kivi vaan ilmestyi jostain. Tämä eilinen on aika eriskummallisen näköinen. Kiviaines on rakeista. Rakeet erottaa hyvin kiven pinnalta. Siinä on kuoppia ja ulkonemia sekä teräviä piikkejä Kaikenkaikkiaan kumma kivi.

IMG_6258-normal.jpg

Eikä meillä kivet tähän lopu. Onneksi osa niistä on niin suuria, ettei Mies saa niitä millään vempeleellä pihalle! 

Tai sitten saa.

Tekstin koko hyppii taas koosta toiseen ihan itsestään. Hyppiköön, ei tässä nyt ole aikaa leikkiä sen kanssa. 

perjantai, 26. syyskuu 2014

Pistetäänpä tulemaan

joulumainos. Eikös ole hyvä aloittaa ajoissa? 

Tässä on ihan vartavasten mummille ja vaarille tehdyt piparit.

IMG_6250-normal.jpg

Illalla soi puhelin. Siellä nuorempi pojanpoika soitteli: "Pistä kahvi tippumaan: Sano vaarille, ettei syö vielä mitään."  Ajattelin, että mitähän ahvenafileitä nyt on tulossa. Viimeksi  poika oli ollut kalassa koko päivän ja toi kotiin mm. valtavan pussin ahvenafileitä ja niitä mekin saimme maistaa. Olivat muuten hyviä! Vaikken kalasta kauheasti pidäkään.

Kohta köhäinen poika sitten tulikin. Tarjottimella pipareita. Ihan itse tehtyjä. Köhä tai ei, mummi maisteli. Saa sen joka syksyisen nuhan kuitenkin.Jos ei muuten, niin pöpöt ovat takuulla uudessa puhelimessa, jonka ostin. Myyjä köhi ja niiskutti ja välillä niisti nenää käsitellessään puhelinta. Minun uudesta puhelimesta on nyt takuuvarmasti poistettu toiminto, jolla pääsee nettiin.

Ystävättären äidin taloa siivotessa löytyi sukututkijan aarteita! 

IMG_6244-normal.jpg

Ai niin muuten. Tänään on hyvä päivä! 

 

 

lauantai, 20. syyskuu 2014

Kotimatkalle

lähdimme jo 0930 aamulla. Matkaa vähän yli kaksisataa kilometriä Rovaniemelle, mutta ajattelimme poiketa matkalla katsomassa mm. Leviä. 

Ja onhan se ihan omalaatuisensa. Varmaan hieno paikka talvella. Ja kuten tarkoitus lienee, tuli mieleen Keski-Euroopan turistikohteet alppeilla. En kyllä viihtyisi, en kesällä, enkä talvella.

Ja mihinkäs varhaisjakaja pääsee karvoistaan. Postilaatikko (luultavasti) jossain matkan varrela ennen Kittilää.

IMG_6232-normal.jpg

Lento sujui hujauksessa: Tuntui,että juuri noustiin, kun kone alkoi jo  laskeutua. Ehtinyt edes kirjaa lukea loppuun.  Edes koko reissun aikana saanut yhtä kirjaa luettua. Ja ristipistotyötäkin tuli tehtyä vain muutamia pistoja. Telkkaria ei juuri katsottu ollenkaan.

Viikon aikana liikuin varmaan enemmän kuin kuukaudessa. Ja sitten me syötiin! Aamulla oikein kunnon satsi puuroa ja jugurttia ja vaikka mitä. Patikoidessa oli mukana kunnon eväät. Illalla syötiin oikein reilusti itse tehtyä ruokaa. Ja ennen nukkumaanmenoakin piti ottaa iltapalaa, kun oli nälkä. 

Kaunis oli ruska matkan varrella. Tämä kuva on jo läheltä Rovaniemeä.

IMG_6242-normal.jpg

Mutta kuten aina. Kotiin on ihana tulla.

IMG_6243-normal.jpg

Koko matkan hinnaksi tuli n. 600 €. Siihen sisältyy matkat lentokentälle ja takaisin, lennot, yksi yö hotellissa, majoitus  kahden hengen mökissä viikon ajan, ruuat, bensat ja satunnaiset kahvit ym. Sitten pikkuisen meni kaikkeen turhuuteen, minkä olisi voinut jättää ostamattakin.

Muistona on pikkuisen jäykät polvet ja erittäin hyvä mieli!

 

lauantai, 20. syyskuu 2014

Lappi päivä 7.

Sisko löysi tälle päivälle Muonion kunnan nettisivuilta  luontopolun Keimiötunturille. Sinne sitten.

Alku oli lupaava. Mukava polku metsässä. Poroaita kulki  tunturin juurella ja vanhanaikaisesta riukuportista kömmimme aidan sisäpuolelle.

IMG_6179-normal.jpg

Pari valkoista poroa näkyi matkan varrella. Poroja emme matkan aikana nähneet kuin parikymmenta kaiken kaikkiaan. Ja osa niistäkin oli kaukana tunturissa. Polku kulki suoraan pahemmin mutkittelematta tunturin rinnettä ylös ja muuttui kivisemmäksi ja paikoin jopa todella jyrkäksi.

IMG_6186-normal.jpg

IMG_6193-normal.jpg

Mitä ylemmäs tulimme, sen kauniinpaa maaruska oli

IMG_6214-normal.jpg

Puurajalla päätimme kääntyä takaisin. Ainahan sitä ylös pääsee, mutta se alastulo onkin ihan eri asia. Varsinkin tätä polkua pitkin. Vielä viimeinen silmäys Keimiötunturille. Huippu ei varmaankaan ole vielä näkyvissä tässä kuvassa!

IMG_6221-normal.jpg

Alastulo kestikin sitten tuplalti sen mitä ylösmeno. 

Tämä oli viimeinen päivä ja sen kunniaksi kävimme Muonion kirkonkylässä kahvilla. Siellä on aivan ihana konditoriokahvila. Piti oikein Miehelle ostaa herkkutuliaisiksi vadelmatorttupala ja saksanpähkinäleivos.

Melkein joka ilta saunoimme ja jopa minäkin kävin kastautumassa Särkijärvessä. Mökkimme oli aika vaatimaton, mutta se riitti mainiosti majapaikaksi meille kahdelle, siskolle ja minulle. Paikka oli todella ihana rantasaunoineen ja tulittelupaikkoineen. 

Seuraavana päivänä oli kotimatkan vuoro.