se paha sushukkanen ihan melkein takapihalle. Oli susi pistellyt poskeensa parhaat palat valkohäntäpeurasta  puolen kilometrin päässä. Eikä muuten ollut edes ensimmäinen kerta tällä kylällä.

Hyvä kun on pysytellyt peuroissa. Ja niitä riittää runsain määrin ainakin täällä, kun välillä on nähty viidenkymmenen yksilön laumoja pistelemässä poskeensa farmarin oraat. 

Eikähän tuolle hukalle ollut kelvannut farmarin hiehot (ainakaan vielä) vaan oli muutaman kilometrin päässä asuvan farmarin pihapellolla syönyt peuran. Oletan, että hiehot olivat ulkosalla.

Sen verran kyllä kunnioitan sutta, ettei meillä koirat jää yksin ulos illalla. 

En sitten tiedä pitäisikö sudet karkottaa Siperiaan vai mitä niille pitäisi tehdä. Mönkikööt metsässä, kunhan pysyvät siellä. Ymmärrän kyllä, että hatutuskäyrä nousee huippulukemiin ja taloudelliset  menetykset voivat olla ja ovatkin tuntuvia, jos susi syö ja raatelee farmarin lehmät tai lampaat. Valtiovalta on hyvin nuuka korvatessaan menetyksiä. Eivät käytä korvausten laskemisessa Ojalan laskuoppia.

Paitsi sitten tulee taivaallinen meteli, ja avuksi pyydetään Natojoukotkin, jos jonkun isokenkäisen  harrastelijafarmarin lampaat syö sus.

 Huomautuksena vielä, että asumme Raaseporin kaupungin periferiassa täällä maalla. Melkein korvessa......

Kuvaa nyt en viitsi laittaa, vaikka sellaisenkin saisin. On se puoliksi syöty peura sen verran ilkeä näky heikkohermoisimmille.

Onkohan meidän pakko oppia elämään susien ja karhujen kanssa vai lahdataanko ne pois kuleksimasta. Nykyisellä maailman menolla ja ilmastokehityksellä ei kai ole kummoinenkaan tulevaisuus odotettavissa. Ei ihmisillä eikä eläimillä. Paitsi torakoilla ja rotilla.

Tiesittekö muuten, että jos pölyttävät hyönteiset saadaan hävitettyä, ihmiskunta selviää neljä vuotta.