Ei ihan hukkaan ole menneet viime päivät. Sen lisäksi, että mäyräkoiraa pukkaa, on leipomuksiakin väsätty.

Yhtenä päviänä kokeilin piirakantekoa. Isän puolelta karjalaiset sukujuuret saaneena olen lapsena katsellut monena lauantaina kuinka mummo leipoi karjalanpiirakoita ja pyöreitä perunapiirakoita. Kyllä vaan kävi muutamassa hetkessä mummon piirakankuoren kauliminen!  Ei se kyllä tuottanut vaikeuksia minullekaan, vaikken olen montaa kertaa piirakoita tehnytkään. Nämä katosivat aika äkkiä parempiin suihin.

Kun Mies katsoo kaiket viikonloput talviurheilua niin ettei meinaa syömään keretä, ajattelin kokeilla onnistuisivatko viinerit kotileipomossa. Ohjeessa käskettiin kaulimaan ja kääntämään kolmesti, mutta tein sen ainkain kuusi kertaa.  Olivat vallan erinomaisen makuisia! Leipomisen suuri miinus on se, että vaivalla pois saadut kilot uhkailevat ihan tosissaan tulla tätä menoa takaisin.  Pitää oikein tosissaan panna koko itsehillintä peliin, jotta tyytyy siihen yhteen tai kahteen maistiaiseen. Nuo kumipallon näköiset ovat sämpyköitä. Panin liikaa jauhoja ja kun käytin spelttigrahamia aika paljon enkä puhdasta vehnää ollenkaan, ei niistä oikein kuohkeita tullut. Mutta syötäviä kuitenkin.