Tai ainakin osa siitä. Ihan oli mukavaa tulla kotiin kuitenkin.

Siskon kanssa on ulkoiltu enemmän ja vähemmän reippaasti pitkin Pyhätunturin ja Luoston seutuja. 110% onnistunut loma, eipä muistunut työasiat mieleen. Eikä paljon muutkaan vähemmän mukavat asiat. 

Näkymä Kultakerolta Pyhäjärvelle

IMG_6969.jpg

Isokuru käveltiin läpi hartaudella ja n. 400 rappusen kiipeämisen  jälkeen olivat maisemat yhä todella komeita.

IMG_6958.jpg

Yhtenä päivänä vei ulkoilureitti upealle suolle. Takana Noitatunturi, Sisko on käynyt siellä ja sanoi, ettei kyllä lähde sinne uudelleen. Sen verran vaikeakulkuinen oli polku yli tunturin. Ei sitten menty.

IMG_7019.jpg

Sama reitti kulki läpi lehtomaisten purolaaksojen

IMG_7034.jpg

Pitää varmaan ostaa uusi kamera, kun tämä vanha on jo , no niin, vanha. 

Yhdeksän tuntia huristeltiin sunnuntaina siskon kotiin Vaajakoskelle. Heräsin jo neljältä maanantaiaamuna ja kun ei kerran nukuttanut enää niin ajelin kotiin neljä tuntia. 

Mies oli kertonut HerraLaarrssonille, että matte tulee tänään kotiin ja niinpä HerraL. oli istunut koko aamun rappusilla odottamassa. Jäi aamumakkarankin haukkaaminen kesken kun HerraL kuuli auton ajavan pihaan. Ja sen jälkeen onkin olleet uskolliset kavaljeerit seuraamassa jokikistä askelta. Enkä tarkoita nyt Miestä.