saa varhaisjakaja  konetta käyntiin tänään! Syynä se, että varhaisjakajan  kone on käynyt ylikierroksilla puoli yötä ja aamua. Ja saanut levähtää vain muutaman tunnin ja senkin outoon aikaan.

Niinpä kävi, että oli taas jollakin jakajalla pää pipi ja kun päivystävä aikansa asiaa sumpli, sai varhaisjakaja jakaa kaksi pitkää piiriä paikallislehden peittojakeluineen sekä kahteen piiriin peittojakelulehdet.  Äkkiseltään varhaisjakaja laskee viime yönä jakaneensa noin 2100 lehteä ja ajaneensa melkein 200 kilomeetriä.

Ja niin kaamea sumu oli, että jos ei varhaisjakaja olisi reittiään tuntenut, niin ties mistä olisi päivän valjettua itsensä löytänyt.

Ei kauheasti varhaisjakaja tykännyt aamupäivällä paikallislehteä jaella omalla toiotalla, kun kaikenmaailman kuskit olivat päättäneet samaan aikaan lähteä ajelulle.

Kotona aamukahvilla oli varhaisajakaja vasta 11.30.

Ja toivoo varhaisjakaja hartaasti, ettei tälläistä yötä vähään aikaan tulisi. Vaikka se tilipussissa näkyykin. Sillä varhaisjakaja alkaa olla liian vanha moisiin urakoihin.

Ynnä on varhaisjakaja sitä mieltä, että työ muutenkin haittaa vakavasti vapaa-aikaa!