on niin tavallinen aamu kuin olla saattaa. Eikä tämä päivä tästä muutu.

Töitten jälkeen vähän lepoa ja sitten onkin työlistaa: imurointi ihan ensimmäiseksi tai jos ehtii. Kohta ei sisälle mahdu. Kauppaan. Sitten vähän puutarhatöitä, lannoituksia ym. Koirakin pitää jossain välissä ehtiä harjata. Ja sitten pitää tehdä Puutarhalle kasveille joista vielä puuttuu, nimilappuja. Mutta onhan tässä koko viikonloppu aikaa. Ja näistäkin töistä ainoastaan koiran harjaus on ihan must.

Tämmöiset pionit on viime kesänä hankittu ja nyt niille olisi paikkakin puutarhassa tiedossa. Pikkusen näkyy olevan epäselvä kuva, mutta siinä ovat: Angel cheeks, Jan van Leuwen ja Solagne. Piti oikein tonkia purkkia, kun ei mitään alkanut näkymään, mutta hengissä ovat.

No ei kai tämä tästä parane, kahvipannukin on tyhjä. Pitänee mennä jotain tekemään.

Ai niin , aamulla töistä tullessani pysähdyin kun tiellä makasi outo otus. Joku oli ajanut mäyräemon yli ja jättänyt sen sitten lojumaan keskelle ajorataa.  Siellä jossain mäyränpennut nyt kuolevat nälkään.

 Ja tietysti kaikesta huolimatta: ILOSTA VAPPUA KAIKILLE! eli ruåtsiksi klara vappen. tai siis glada vappen