on aina ihanaa. Vaikkakin kotimaan kasvot olivat keskiviikkona aamuyöllä kovin harmaat ja sateiset.

Kotona oltiin kolmen aikaan aamuyöstä. Mies oli jättänyt oikein oven lukitsematta, että pääsee lomalainen sisälle. Eihän ole pelkoa öisistä tunkeilijoista, kun meillä on tämä Vahtikoira HerraHepuli. (Joka varmaan näyttäisi murtovarkaalle hopeakaapin avainkätkön, jos meillä sellainen olisi)

HerraHepuli ei päästänyt äänähdystäkään, kun Poika avasi oven ja työnsi matkalaukun ovesta sisään. Sitten tuli Matte elikä minä. Herralla meni ihan pasmat sekaisin. Ei  muuta ääntä kuin suunnattomasti viuhtovasti hännästä lähtevä. Ja tietysti piti tulija pestä oikein perinpohjin, ainakin naamataulu.

Mieskin taisi herätä vasta, kun tulin ovesta sisään. Ainakin oli pikkuisen pöllästyneen näköinen makuuhuoneen ovella. Siinä sitten halattiin oikein kunnolla. Eikä tainnut tulijalla olla kyyneleetkään kaukana.

Ja mitä tekee Lilli? Kuorsaa sängyllä oikein kuuluvasti. Eikä herännyt ennenkuin ääneen kutsuin. Sängystä nousi päätään koira, jolla oli aika ympyrkäiset silmät ja karvat sojottivat pystyssä kuin töyhtöhyypällä. Ja sitten se tanssi alkoi. Ei oikein tiedetty kukaan miten päin oltaisiin.

Minua ensimmäinen päivä vahdittiin neljällä sirkeällä koiran silmällä, ettei se vaan taas ota sitä isoa laukkua ja häviä. Eilen jo pääsin käymään kaupassa, kun sanoin että menen töihin. Sinne pääsee aina lähtemään. Eivät edes yritä perään.

En tiedä mitä tekisivät, jos sanoisin, että menen lomalle. Niin oli Mies niille kertonut poissaollessani. Ei kai se ainakaan vielä päähän tarttunut. Joku viisas on sanonut, että kun koiralle tuhat kertaa sanoo sanan, niin sitten se alkaa sen ymmärtää.

Tyhmä koira tai väärä sana. Meillä ainakin lenkille ja makkarra on mennyt jakeluun aika paljon vähemmällä hokemisella.

 

Laitetaanpas tämä "Oma koti kullas kallis" tähän kohtaan.