tässä vietetään. Maija on poissa ja ikävä on kova. Ei ole enää karvakorvaa päätä kallistelemassa kun sille puhui. Maijan pää aina leveni puolella, kun se nosti korvat hörölleen. Niinkuin olisi ymmärtänyt jotain. "Tulee" sanan se osasi kyllä poimia puheesta ja sitten olikin haukku kovaa. Jos vaikka joku tulee!  Ei enää kukaan "hymähtele" niinkuin Maija usein teki tullessaan sisälle. Eikä kukaan lämmitä enää varhaisjakajan takapuolta nukkumalla jalkojen takana aamuisin. Nyt saa polkupyörälläkin ajaa pihalla niin paljon kuin ikinä haluaa.  Ikävä, ikävä on.....

Onpa Luonto-äiti meille oikean talven suonut. Ei paljoa viitsi nenää pihalle pistää ilman syytä. Lillikin vaan käväisee ulkona ja jos siellä vähän pitempään viivytään, alkaa armoton tassujen nostelu.

Viime yö oli hyytävän kylmä ja koko takapuoli oli kuin jääkalikka kerrostalonpiirissä juoksemisen jälkeen. Työsuhdeautona oli vara-auto jossa ei toiminut penkinlämmitin ja kylmäkin se oli. Jalat olivat ihan jäässä kun vihdoin pääsin kotiin pitkän autopiirin jälkeen.

Ensi yöksi oli tullut ohjeet, ettei yksikään jakaja lähde liikkeelle pyörällä, vaan kaikki piirit ajetaan autolla. Niinpä meikäläiselle napsahti kolmaskin piiri  yöksi. Onneksi piirin jakaja tulee mukaan ja jaamme yhdessä. Jos täältä korvesta nyt edes pääsee yöllä työpaikalle.

Vaan voipihan käydä niin, että "vuosisadan myrsky" hipaisee vaan ja menee ohi. Usein käy niin, kun ensin on lietsottu oikein hysteria ilmoille. Mielenkiinnolla odotetaan. Mies on jo ottanut vettä kymmenen litran kattilan täyteen kaiken varalta. Itseasiassa rakastan myrskyjä. Mielellään ikkunasta ulos katsellen.

Se olisi saunailta. Ilman Maijaa.