on ihme hyssytystä. Ei oikein osaa tarttua mihinkään tekemiseenkään, vaikka nyt juuri olisi aikaa. Ei edes mieluista ristipistotyötä löydä varastosta ja uutta en kyllä hanki. Valokuvat odottavat albumiin laittamista. Niitä on varmaan monta sataa. Sukkiakin voisi kutoa. Ei vaan energia tahdo riittää.

Mutta yksi asia maittaa. Ja se on olla tekemättä mitään. Ja nukkuminen. Tuntuu, että just kun paneudun sohvalle pitkälleni vähän telkkaria katsomaan, niin silmät painuu heti kiinni. Mietin jo, että pitääkö tässä ruveta vitamiineja syömään, mutta magnesium, kalamaksaöljykapselit ja inkiväärikapselit riittävät, kun en niitäkään muista aina ottaa.   

Talvi on ollut aina samanlaista nyhväämistä. Jaa, ehkä silloin kun lapset olivat pieniä, tuli oltua enemmän ulkona. Kyllähän koirien kanssa käydään lenkillä, mutta aika paljon ne ovat ulkona kun Mies touhuilee siellä kaikenlaista.

Ja olkoon vaan vaikka kuinka kaunista, niin nämä harmaat päivät vaikuttavat mielialaan. Aurinkoisina päivinä on paljon pirteämpi olo.

Töissä on samaa päivästä toiseen. Jakaminenkin on tietysti hitaampaa, kun pitää ajaa varovasti ,ettei luiskahda pehmeälle lumelle. Venyttelyt tulee ainakin tehtyä kunnolla, kun pitää kurotella matalalla tai kinoksessa oleviin laatikoihin. Vielä ei ole sattunut mitään hinausautoa vaativaa. Yhden postilaatikon pyöräytin katsomaan toiseen suuntaan kun ajoin liian lähelle ja pyörä humpsahti melkein ojaan. Pois peruuttaessa se laatikko pyörähti tolpassaan.

Mistä ihmeestä jotkut ihmiset ammantavat kaiken energian näin talvella.

Jossain testissä sain tulokseksi, että jos olisin eläin, niin olisin karhu. Niin varmaan olisinkin. Nyt nukkuisin sikeintä talviunta pihkatappi persuuksissa ja sitten keväällä nousisin takapuoli edellä vihaisena ylös.

 Ja viimeksi ettei totuus unohdu:

Sattingerin laki: Se toimii paremmin, jos laitat pistokkeen seinään.