tämäkin kesäpäivä.

Yö venähti  ihan aamun puolelle, kun oli ylimääräinen piiri. Hiki tippui niskavilloista, kun ravasi muutaman kerrostalon ja sitten vanhaa omakotiasutusta. Siellä viedään 90 % lehdistä oville. Päiväpostilaatikko saattaa olla kahden metrin päästä ovesta, mutta sanomalehti pitää viedä oveen muuten tulee hirmu elämä. Sitten kun on luettu lehti, mennään lenkille, mutta lehden hakeminen muutaman kymmenen metrin päästä rasittaa liikaa.

Tori oli jo auki ja hain laatikon mansikoita. Hyviä olivat, söin tyhjään vatsaan varmaan toista litraa. Tuli ihan huono olo.

Muutama tunti tunti pollaan ja sitten taas töihin. Kävin kitkemässä erään vanhan pariskunnan perennapenkit. Täytyy sanoa, että ei tullut vilu töitä tehdessä.

Kylpyhuoneeseen vetelin kosteussuojaa toiseen kertaan. Maanantaina pääsee laittamaan laattaa seinään.

Ei millään malttaisi vielä mennä nukkumaan, mutta kello soittelee jo 01.30 herätystä uuteen päivään. Sitäpaitsi pikkusen ihan niinkuin väsyttäisi. Kunhan saan iltateet vieraille pöytään. Sitten voisi kysyä vierailta, että milloinkas vieraat olisi kotona, jos nyt lähdette. Onneksi on vain Pojan perhe joka tuli saunomaan pikaisesti.

Tuli tämä tilattu helle viikkoa liian aikaisin. Toivottavasti ei kaikki  lämpö ehdi kulua ennen lomaviikkoa.